Kaikista merkittävin työkalu, työote ja menetelmä on ihmisyys — eli työntekijä itse.
Ihmisten parissa tehtävässä työssä itseä ei voi jättää kotiin. Kun tuntee omaa työtapaa ohjaavat tekijät, löytää keinoja vaikuttaa työhönsä, jaksaa paremmin ja tuntee onnistuvansa.
Vaikka olemmekin tottuneet ajattelemaan, että työrooli suojaa yksityistä minäämme, olemme työssämme kokonaisvaltaisesti paikalla. Kannamme mukanamme elämäntarinaa, joka on yksilöllinen sekoitus kokemuksia, arvoja, asenteita, ennakkokäsityksiä, uskomuksia ja toiveita. Arjen tilanteissa nämä tekijät vaikuttavat toimintaamme yhtä paljon kuin opintojen ja työkokemuksen kartuttama tieto.
Teos ohjaa sinua tunnistamaan työtäsi ohjaavia arvoja ja uskomuksia. Kirjan harjoitusten avulla opit tuntemaan sisäisen toimintamallisi — oman punaisen lankasi, jota seuraamalla selviää vaikeistakin paikoista. Lisäksi teoksessa kerrotaan arjen esimerkkejä uusista alan käytänteistä, kuten keho-orientoituneesta työotteesta, vahvuusperustaisesta ohjauksesta ja traumainformoidusta kohtaamisesta.
Väitän, että ammattilaisen itsetuntemus, reflektiokyky ja oman käyttöteorian tunteminen ovat merkittävimpiä ammatillisen laadun tekijöitä ja työn vaikuttavuuden mittareita.
YTM, sosiaalityöntekijä ja tohtorikoulutettava Johanna Linner Matikka on työskennellyt sosiaalialalla vuodesta 2009 asiakastyössä ja asiantuntijatehtävissä. Hän on laaja-alainen asiantuntija, joka innostaa tutkimaan omaa ammatillisuutta ihmisenä kasvun osana.