"Kuulin, että pienessä lappilaisessa sairaalassa mielenterveys­­ongelmia oli pyritty jo vuosikausia lähestymään eri lailla. Siellä mielenterveyshäiriöitä ei pidetty vain yksilön ongelmana, jonka joku ulkopuolinen voisi diagnosoida, vaan laajemmin koko yhteisön haasteena", kertoo Tomi Bergström kirjansa Mieletön häiriö alussa. "Kaiken lisäksi lappilaiset väittivät, että tällä tavoin työskentelemällä he olivat onnistuneet saamaan koko psykiatrian historian parhaita hoitotuloksia skitsofrenian hoidosta."

Lappilaisten lähestymistapa kuulosti Tomista tutulta. Se muistutti häntä kaikesta siitä, mitä hän oli ennen opiskeluaikojaan tottunut inhimillisestä kärsimyksestä ja laajemmin ihmisenä olemisesta ajattelemaan. "Silti moni mielenterveysalan ammattilaisista tuntui jostakin syystä suhtautuvan Keroputaan sairaalassa kehitettyyn avoimen dialogin hoitomalliin kuin eettisesti kyseenalaiseen ja potentiaalisesti vaaralliseen puuhasteluun, josta ei oikein uskalla ääneen puhuakaan. Tietenkin minun täytyi saada nähdä se kaikki omin silmin."

Tutustumiskäynti Keroputaan sairaalalla venyi lopulta työuraksi psykiatrisen erikoissairaanhoidon psykologina ja väitöskirjaksi, jossa Tomi käsitteli avoimen dialogin hoitomallin pitkän aikavälin vaikuttavuutta sekä yksilö- että ryhmätasolla. Sairaala toimi Tomille myös ponnahduslautana maailmalle: "Pääsin mukaan kansainvälisiin tutkimushankkeisiin ja lopulta päädyin Maailman terveysjärjestö WHO:n työryhmään, jonka tavoitteena oli laatia uudet kansainväliset ohjeistukset mielenterveyshoidon kehittämiseksi." Hän pääsi aitiopaikalta seuraamaan, millaisia haasteita mielenterveyshoidon järjestämiseen maailmanlaajuisesti liittyy, mistä nämä haasteet kumpuavat ja miten niitä voitaisiin ratkaista. "Matkan varrella minulle vahvistui entisestään ajatus, ettemme osaa kunnolla auttaa niitä ihmisiä, joiden määrittelemme kärsivän asiasta nimeltä mielenterveysongelma, mielenterveyshäiriö tai mielisairaus."

Palvelut ovat sirpaloituneet, alueelliset erot ovat suuria, eikä kokonaiskuvaa enää kykene kunnolla hahmottamaan, saati hallitsemaan. Jotta tällaisessa sirpaloituneessa palvelujärjestelmässä pärjää, tulee apua tarvitsevan olla aktiivinen ja jaksava. Entä jos ihmisen elämä on kerta kaikkiaan niin solmussa, ettei ongelmaa voida tarkkaan määrittää, eikä ammattilainenkaan siten enää osaa aukaista solmua? Entä jos ihminen ei jaksa tai muuten kykene hakemaan itselleen apua palvelujärjestelmässä, jota asiantuntijatkaan eivät kunnolla hahmota ja ymmärrä? Sirpaloituneessa järjestelmässä etenkin vaikeista mielenterveysongelmista kärsivät putoavat herkästi palveluiden ulkopuolelle kohtalokkain seurauksin. "Vaikka psykiatrisia oireita osataan tehokkaasti näyttöön perustuvien hoitomenetelmien avulla lievittää, poistetaan oireet toisinaan vain, jotta ihmiselo pääsee jatkumaan samaista rataa, joka oireiluun on alun alkaen johtanutkin. Seinä tulee väistämättä vastaan", kertoo Tomi kirjassaan.

Psykiatrian lähtökohdista pitää keskustella avoimesti ja tutkimustietoon pohjautuen, koska ilman sitä ei ongelmia pystytä myöskään aidosti ratkaisemaan. Mieletön häiriö ravistelee vakiintuneita käsityksiä ja herättää pohtimaan ihmisenä olemisen eri puolia.

PsT Tomi Bergström on kansainvälisesti tunnettu psykoosin verkostokeskeisten hoitomallien tutkija, joka on ollut mukana laatimassa muun muassa Maailman terveysjärjestö WHO:n uusia ohjeistuksia mielenterveyshoidon kehittämiseksi. Hän toimii tutkijatohtorina Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella ja psykiatrisen sairaalan psykologina Torniossa. Kuva: Heidi Strengell.

TILAA TOMIN KIRJA