Tiimityössä tarvitaan tiimiälyä, tunneälyä ja kohtaamisen taitoja. Kun saamme kunkin vahvuudet tiimissä näkyväksi, ryhmästä muodostuu enemmän kuin osiensa summa. Miten saada tiimi katsomaan samaan suuntaan? Miten kunkin vahvuudet saadaan tukemaan tiimin toimivuutta? Miten tiimiläiset saadaan arvostamaan jokaisen osaamista ja vahvuuksia?
Sosiaali- ja terveysalla on jatkuva kiire, ja alalta poistuu ammattilaisia. Kohtaamistilanteet ja mahdollisuudet ajatusten vaihtamiseen ovat vähentyneet arjessa. Monet työyhteisöt ovat siirtyneet hiljaiseen raportointiin, minkä vuoksi aiempaa harvemmin istutaan alas yhdessä.
Myös henkilökunnan vaihtuvuus ja vuorotyö vaikuttavat: kun työkaverit muuttuvat koko ajan, toiseen tutustuminen vaikeutuu. Mikäli työyhteisössä on vaihtuvuutta, pitäisi järjestää enemmän aikaa yhteisille palavereille. Muuten syntyy väärinkäsityksiä, kun luullaan ja kuvitellaan asioita.
Työyhteisöt, joissa pidetään säännöllisesti osastopalavereja, pärjäävät hyvin. Kun voidaan puhua mistä vain, hankalienkin asioiden käsittely sujuu. Moni tiimi kärsii myös tiimiläisten vuorovaikutustaitojen puutteesta. Tavallisissa käytöstavoissakin voi olla parannettavaa.
Tiimit toimivat parhaimmillaan, kun työtä halutaan kehittää ja tehdään moniammatillista yhteistyötä. Psykologisesti turvallisessa työympäristössä uskaltaa nostaa esille myös vaikeita tai arkaluonteisia asioita. Työ ja laatu eivät kehity ilman, että asioista voidaan puhua suoraan ja rehellisesti.
Tiimityö- ja tunnetaitoja kannattaa harjoitella.
On tärkeää
1. opetella kuuntelemaan muita,
2. puhumaan rakentavasti,
3. olemaan läsnä,
4. tervehtimään,
5. kiittämään,
6. huomaamaan hyvä,
7. antamaan reilua palautetta ja
8. käsittelemään vaikeita asioita rehellisesti.
Näin selviät tiimin jäsenenä — Tunnetaidot työkaluna sosiaali- ja terveysalalla -kirjani koostuu kolmesta osasta. Ensimmäisessä osassa pohditaan, miten tiimistä muodostuu tiimi, millaiset rakennuspalikat siihen tarvitaan ja millaisia erilaisia vaiheita tiimiytymiseen kuuluu. Olennaista on, mistä tiimin osaaminen muodostuu ja miten saamme vahvuutemme ja osaamisemme tiimissä esille. Ensimmäisen osan loppupuoli käsittelee tiimiläisiä ja erilaisia tunteita, joita tiimissä toimiessaan voi kohdata. Lisäksi kuvataan tunneälyä ja tiimityötaitoja tiimin toiminnan näkökulmasta sekä sitä, miten ihmisten erilaisuutta voidaan tiimissä käyttää hyväksi.
Kirjan toisessa osassa käydään läpi tiimin toiminnallisuutta ja elementtejä, joita tiimi tarvitsee toimiakseen hyvin. Keskeisessä osassa ovat kollegiaalisuus ja tunnetoimijuuden vahvistaminen. Osassa kuvataan, miten tiimistä voi muodostua huipputiimi ja kuinka kasvatamme me-henkeä ja käytämme tiimiälyä hyödyksemme arjen eri tilanteissa. Esillä ovat myös työssäjaksamiseen liittyvät asiat. Jokaisessa tiimissä muodostuu erilaisia mielipiteitä, joten toisen osan lopussa on erilaisia työkaluja vaikeiden asioiden käsittelyyn.
Kolmannessa osassa on mahdollisuus tehdä tiimin kanssa tai yksin erilaisia toiminnallisia harjoitteita teoriaosuudessa käsitellyistä aiheista. Harjoitteet toimivat tiimin, tiimiläisen ja tiimiyttämisen tukena. Olen valinnut mukaan tehtäviä, joista on hyötyä, kun tiimeissä halutaan käsitellä erilaisia asioita ja tilanteita sekä kehittää yhteishenkeä.
Innostunutta matkaa tällä arvokkaalla tiellä. Heittäytykää ja antakaa tiimillenne mahdollisuus kehittyä!
Sairaanhoitaja (AMK), TtM ja tohtorikoulutettava Mari Seppänen on työskennellyt sosiaali- ja terveysalalla vuodesta 1998 niin asiakastyössä kuin asiantuntijatehtävissä. Moninaisten työroolien myötä Seppänen on saanut tarkkailla tiimien toimivuutta useista näkökulmista. Hän on kirjoittanut myös suositun teoksen Tunnetaidot voimavarana — Opas sosiaali- ja terveysalalle.
Olen saanut kokea paljon tunnekokemuksia erilaisissa kohtaamisissa, mutta ennen kaikkea olen kasvanut minuksi osittain juuri näiden kohtaamisten ja erilaisten harjoitteiden avulla. On myös ollut rikastuttavaa olla mukana erilaisissa tiimeissä.
Ilmoittaudu mukaan ilmaiseen webinaariin: Tunnetaidot toimivan tiimin työkaluna
tiimityö, tunnetaidot, ammattikirjat